Wido ja Andre hymyilevät tietokonenäytöistään käsin. Kaikki on aivan kuin niissä epämuodollisissa tapaamisissa, joissa he tekivät haastatteluja taukohuoneessa kahvikupin ääressä, mutta pandemian alettua jokainen kokous alkaa samalla verkkorituaalilla: ”Kuuluuko?”, ”Kyllä kuuluu, Wido!”. Palveluhenkisyys ja ystävällisyys ovat kuin aina ennenkin. Lieveniä odotetaan lämpimästi kuin perheenjäsentä. He ovat iloisia voidessaan jälleen tavata ja keskustella kumppanuudesta, jonka Brink ja Prima Power solmivat vuosia sitten. Huolimatta pandemian aikaansaamasta poikkeustilanteesta, joka on lisännyt tekniikan ja virtuaalisten yhteyksien käyttöä huomattavasti, heidän suhteestaan on tullut entistäkin läheisempi.

MITEN TULIT MUKAAN BRINK-KONSERNIN TOIMINTAAN?

WvdB: Yrityksemme perustettiin vuonna 1903, ja se erikoistui syvävetoon ja painosorvaukseen. Vuoden 2000 tienoilla Brink-konserni osti yrityksemme johtojen ja putkien toimittajana, mikä oli aiemmin tämän tehtaan päätoiminto. Tulin mukaan Brinkiin vuonna 2013. Ostin lähes puolet osakkeista – toisen puolen omisti herra Brink – ja otin yrityksen johdettavakseni. 

Nämä kaksi yritystä ovat aina suhtautuneet liiketoimintaan innovatiivisesti, ja sekä Brinkin että Prima Powerin visio on aina ollut selvä: kestävän tulevaisuuden luominen älykkään tekniikan ja ihmisten välisten yhteyksien avulla.

MISTÄ LÄHTI IDEA KESKITTÄÄ LIIKETOIMINTA JÄTEASTIOIHIN?

WvdB: Aloimme panostaa koko ajan enemmän jäteastioihin kierron näkökulmasta. Kestävä kehitys on minulle erittäin tärkeä asia, ja näin jätteiden lajittelussa suuret markkinat. Valmistamme jäteastioita myös omalla Lune-tuotemerkillämme, ja olemme nyt Hollannissa sen liiketoiminta-alueen markkinajohtaja ja laajennamme toimintaamme Euroopassa. Muita projektejamme ovat esimerkiksi johtavalle hollantilaiselle upotusjäähdytystekniikan cleantech-yritykselle Asperitasille valmistettava palvelinalusta sekä lääkinnälliset tarjottimet, joita toimitamme kirurgin instrumentteja ja kertakäyttötuotteita valmistavalle hollantilaiselle Van Straaten Medical -yritykselle

Pandemian aikaansaamat etäisyydet sekä covid-19:n mukanaan tuomat haasteet paljastivat ihmissuhteiden laadun sekä älykkäiden teknisten ratkaisujen tärkeyden.

MITKÄ VAHVUUDET SAIVAT BRINKIN VAKUUTTUMAAN SIITÄ, ETTÄ PRIMA POWER ON TOIMITTAJAKSI OIKEA VALINTA?

AK: Kun tulin mukaan Brinkiin kaksi vuotta sitten, aloimme Widon kanssa miettiä, mitä meidän pitäisi tehdä tulevaisuutta ajatellen. Käsitimme, että meidän täytyi sijoittaa uusiin älykkäisiin koneisiin, joiden avulla voisimme parantaa tuottavuutta. Kestävän kehityksen ohella älykäs teollisuus on meille erittäin tärkeää. Tarkastelimme tarjontaa ja tutustuimme mahdollisiin vaihtoehtoihin uuden koneen osalta ja ymmärsimme, että tarvitsimme Prima Power -linjan. Tässä koneessa havaitsimme älykkään teollisuuden kannalta jotain ainutlaatuista, jonka ansiosta voimme astua uusille markkina-alueille ja saada uusia asiakkaita.

WvdB: Toimittajan valinnassa tekninen ja kaupallinen puoli ovat erittäin tärkeitä, mutta me olemme vanha perheyritys ja meille suhdepuoli on perustavalla tavalla tärkeä. Hankintaprosessin aikana tarkastelimme myös tätä puolta, yhteyshenkilöidemme välistä vuorovaikutusta, ja myös kilpailijoihin verrattuna Prima suoriutui erinomaisesti. Covid-19:n takia kohtasimme joitain haasteita, sillä koneemme toimitus oli käynnissä kriisin alkaessa. Keskustelu Priman kanssa tästä osa-alueesta on ollut täydellistä. Kumpikin osapuoli oli realistinen, ja pääsimme sopimukseen erittäin nopeasti. On erittäin hyvä nähdä, miten asioita hoidetaan erinomaisesti myös kriisin aikana.

LL: Kyseessä on kumppanuus. Kohtasimme haasteita covid-19:n takia. Suomesta lensi tiimi asentamaan konetta, ja muutaman päivän kuluttua heidän piti lentää takaisin kotiin viranomaismääräyksen takia. Heidän piti löytää ratkaisuja asennukseen ja maksuehtoihin liittyen parhaansa mukaan. Nyt linja on asennettu ja toiminnassa.

MITKÄ TEKIJÄT SAIVAT TEIDÄT PÄÄTYMÄÄN UUTEEN LPBB-LINJAAN?

WvdB: Päädyimme sijoittamaan uuteen Prima Power -linjaan useasta syystä: ensinnäkin, se on automatisoitu Teollisuus 4.0 -aikakauden linja, jonka avulla voimme saavuttaa asiakkaidemme edellyttämän laadun ja toistotarkkuuden. Toiseksi linja on erittäin joustava, joten voimme valmistaa erilaisia osia käyttämällä samaa levyä sekä monenlaisia tuotteita samanaikaisesti. Eikä pidä unohtaa kestävyyttä. LPBB:n energiankulutus on erittäin alhainen, mikä pienensi hiilijalanjälkeämme. Se myös käyttää materiaalin erittäin tehokkaasti ja saa aikaan pienemmän määrän jätettä. Tämän investoinnin avulla voimme valmistaa tuotteita, jotka noudattavat kiertoperiaatetta. Modulaarisuus on keskeisen tärkeää kiertoperiaatteen kannalta: meidän täytyy pystyä erottamaan osat ja kokoamaan tuote uudelleen, ja linjan ansiosta voimme luoda kaikentyyppisiä yhteyksiä osien välille.

Yhteydet, jälleen kerran, olivat se lisäarvo, jonka ansiosta Prima Power päätyi Brinkin toimittajaluettelon kärkeen uuden LPBB-linjan myötä. LPBB muodostuu sanoista ”Laser cutting + Punching + Buffering + Bending” (laserleikkaus + lävistys + välivarastointi+ taivutus), ja siihen sisältyy sähköservokäyttöinen lävistys sekä kuitulaserleikkaus (Combi Genius), sähköservokäyttöinen taivutus (EBe), automaattinen ja monipuolinen materiaalivirta ja älyohjelmisto. Tämä yhdistelmä mahdollistaa erittäin nopeat reaktioajat, joita nykyaikainen tuotanto edellyttää.

MIKÄ OSA-ALUE ON MIELESTÄSI MERKITYKSELLISIN?

WvdB: Kun vierailimme Suomessa Priman tiloissa, näimme aidosti integroidun järjestelmän. Kilpailijoilla on samat elementit, mutta ne eivät ole samalla tavalla yhteydessä keskenään. LPBB:n myötä meillä on kaikki elementit integroituna yhteen linjaan, ja ne ovat täydellisesti vuorovaikutuksessa. Se on huipputekniikkaa, mutta kyseessä ei ole suljettu laatikko. Ja jos haluamme tulevaisuudessa vaihtaa linjassa jotain, esimerkiksi laserin suurempaan, se on mahdollista. Emme voi optimoida linjaa vain yhdelle tai kahdelle tuotteelle. Meidän täytyy olla joustavia ja pystyä valmistamaan erilaisia tuotteita erilaisille teollisuudenaloille. Monipuolistaminen on tärkeää. Tämän kriisin aikanakin jotkin teollisuudenalat kukoistavat ja jotkin muut ovat täysin kuolleet, joten näiden alojen välillä täytyy pystyä vaihtamaan. Kaikkien ohutlevy-yritysten tapaan meidänkin tilaukset ovat vähentyneet pandemian takia, mutta uusi tuotantolinja tuo meille uusia työtilaisuuksia. Meillä on Saksassa uusi asiakas, jonka saimme tämän koneen ansiosta. Uskomme todellakin, että tämä järjestelmä antaa meille tärkeän kilpailuedun, koska se tekee meistä äärimmäisen joustavia, äärimmäisen nopeita ja hinnaltamme kilpailukykyisiä. Nyt on nähtävissä, että monet yritykset, jotka siirsivät osan tuotannostaan ulkomaille, siirtävät tuotantoa nyt takaisin, koska covid-19-tilanne sai aikaan suunnattomia ongelmia niiden toimitusketjussa. Uuden linjan myötä olemme valmiit täyttämään niiden tarpeet.

Linja on erittäin joustava, joten voimme valmistaa erilaisia osia käyttämällä samaa levyä sekä monenlaisia tuotteita samanaikaisesti. Eikä pidä unohtaa kestävyyttä. LPBB:n energiankulutus on erittäin alhainen, mikä pienensi hiilijalanjälkeämme. Se myös käyttää materiaalin erittäin tehokkaasti ja saa aikaan pienemmän määrän jätettä.

Wido van der Bosch
Toimitusjohtaja

Etsitkö vastaavaa ratkaisua yrityksellesi? Löydä se täältä