PRIMA POWER RAKENNUSALALLA
Lisätietoa toiminnastamme rakennusalalla
Liiketilojen, asuinrakennusten ja infrastruktuurin rakennustarve lisääntyy maailman väkiluvun kasvaessa ja asumisen keskittyessä suuriin kaupunkeihin. Tällä trendillä on suuri vaikutus toimistoihin sekä muihin julkisiin tiloihin ja ihmisten kokoontumispaikkoihin.
Ohutlevyosien valmistus edellyttää tälläkin alalla suurta tuottavuutta myös keskikokoisia ja pieniä eriä valmistettaessa, lyhyitä läpimenoaikoja ja joustavuutta. Esimerkiksi kaupallisten ja teollisten valaisinten valmistukselle ominaista ovat laaja mallivalikoima ja räätälöidyt tuotteet. Prima Power onkin ihanteellinen kumppani tällä teollisuudenalalla, sillä koneillamme valmistettujen komponenttien laatu on takuulla korkea, ja niillä monimutkaistenkin kappaleiden valmistus onnistuu suunnittelijoiden vaatimusten mukaisesti.
Tiedämme, että alalla käytetään paljon erilaisia materiaaleja ja että valmistettavat kappaleet ovat yleensä keskikokoisia tai pieniä ja ohuita. Muuta huomioon otettavaa tällä alalla on mahdollisuus työstää materiaaleja, joihin liittyy tiukkoja esteettisiä vaatimuksia (esim. esimaalattu ruostumaton teräs ja Super Mirror -peililevy), ja mahdollisuus saada aikaan monimutkaisia ja vaihtelevia muotoja helposti. Myös materiaalin tehokas käyttö on tärkeää.
RATKAISUT
Löydä ihanteellinen ratkaisu
Tuotteemme on suunniteltu äärimmäisen joustaviksi: tuotannon muutokset ja tuotteen räätälöinti on helppoa, ja monimutkaisten profiilien valmistus onnistuu. Tuotesuunnittelun luovuudelle ja profiilien, mittojen tai räätälöinnin monimuotoisuudelle ei aseteta rajoja.
Mahdollisuus vähentää kappaleita ja toissijaisia toimintoja (hitsausta, niittausta jne.). Hyvä tarkkuus ja toistettavuus: ei hylättyjä kappaleita. Helppo koonti, sillä kappaleet sopivat täydellisesti toisiinsa. Korkea laatu ja tasalaatuiset kappaleet saavutetaan ilman lisätoimenpiteiden tarvetta.
Koneet tarjoavat erittäin tehokkaan nestauksen, minkä ansiosta hylkyjä syntyy vähemmän ja tuottavuus paranee.
Lävistyskoneemme ja erilaiset särmäyspuristimemme ovat yleisimmin käytettyjä koneita tällä alalla etenkin pienissä ja keskikokoisissa yrityksissä, sillä ne ovat erittäin joustavia ja kustannustehokkaita.
Leikkuuseen ja hitsaukseen soveltuvat 2D- ja 3D-laserlaitteemme antavat käyttöösi kaikki lasertyökalujen edut ja joustavat ominaisuudet yhdistettynä korkealaatuisiin tuloksiin ja tuottavuuteen.
Meillä on myös materiaalivirran automatisointiin laaja valikoima ratkaisuja, jotka voidaan integroida vähitellen.
Järjestelmämme mahdollistavat vastuullisen tuotannon: voit valmistaa enemmän kappaleita pienemmin kustannuksin ja ympäristöä säästävällä tavalla (Green Means).
Palvelut ovat olennainen osa tarjontaamme, koska ne maksimoivat asiakkaidemme tuotantokapasiteetin käytettävyyden ja hyödyntämisen sekä mahdollistavat sen kehittämisen tulevaisuudessa.
ESIMERKKEJÄ KÄYTTÖKOHTEISTA
Jokaisen komponentin taustalla on Prima Power -kone
- Kaupalliset ja teolliset valaistusvarusteosat
Aiheeseen liittyviä teknologioita
Selaa ja valitse tarpeisiisi sopiva teknologia ja kone
Platino Linear
2D-LASERLEIKKAUSKONEET
Luotettava ja tuottava ratkaisu kustannustehokkaaseen 2D-lasertyöstöön
eP Genius
SÄRMÄYSPURISTIMET
Tehokas sähköservokäyttöinen taivutusratkaisu, jossa nopea ja automaattinen työkalunvaihtaja
FBe Fast Bend
TAIVUTUSAUTOMAATIT
Vastaus moniin tarpeisiin: puoliautomaattinen taivutusratkaisu yksinkertaiseen ja joustavaan tuotantoon
BCe Smart 2220
TAIVUTUSAUTOMAATIT
Ergonomiaa ja älykkäitä toimintoja käyttäjän avuksi
BCe Bending Centre
TAIVUTUSAUTOMAATIT
Puoliautomaattinen taivutuskone yhdistää joustavuuden ja tuottavuuden
PunchBend
JOUSTAVAT VALMISTUSJÄRJESTELMÄT
Määrämittaan leikatuista aihiolevyistä valmiiksi taivutettuihin komponentteihin
Night Train FMS®
JOUSTAVAT VALMISTUSJÄRJESTELMÄT
Johtava tekninen varastointiratkaisu automatisoituihin joustaviin valmistusjärjestelmiin
Combo Tower Laser
VARASTOT
Keskeinen moduuli 2D-laserkoneiden materiaalivirran automaatiossa
Punch Genius
LÄVISTYSKONEET
Ensiluokkaista energiatehokkuutta, vain vähäinen huollon tarve ja todella nopea toimintakyky
Shear Genius EVO
LÄVISTYKSEN JA KULMALEIKKAUKSEN YHDISTÄVÄT KONEET
Yhdistetty lävistys ja leikkaus tehostaa tuotantoa
Shear Brilliance
LÄVISTYKSEN JA KULMALEIKKAUKSEN YHDISTÄVÄT KONEET
Erinomainen tuottavuus
Combi Sharp
LÄVISTYKSEN JA LASERLEIKKAUKSEN YHDISTÄVÄT KONEET
Yhdistetty lävistys ja laserleikkaus edulliseen hintaan
Combi Genius
LÄVISTYKSEN JA LASERLEIKKAUKSEN YHDISTÄVÄT KONEET
Lävistys + laserleikkaus = erinomaisen taloudellinen valmistusprosessi
1+1>2
MENESTYSTARINOITA
Lue lisää Prima Power -teknologian vaikutuksista rakennusalalla toimivan yrityksen menestykseen.
Visio: kaikissa meissä oleva tarve kehittyä paremmaksi
Esittelyssä Brinkin ja Prima Powerin kumppanuus: ihmisten välisistä yhteyksistä muodostunut menestystarina
Lävistys- ja laserleikkauskone avaa ovet tulevaisuuteen
Eisenwerk Wittigsthal GmbH sijoittaa lävistys- ja laserleikkausjärjestelmään valmistautuessaan digitaaliseen tulevaisuuteen.
Haasteista selviäminen ja uusi kasvu Prima Powerin laitteilla
Kuinka menettää asiakas, joka kattoi 98 % liiketoiminnasta, ja nousta takaisin pinnalle jo muutamassa vuodessa? Elm Machining kohtasi tällaisen tilanteen useita vuosia sitten.
Lävistyslaitteen ja kulmaleikkurin yhdistelmä säästää työaikaa
LaForce Inc. valmistaa ovia mittojen mukaan. Yhtiön ohutlevykappaleiden leikkausta ja lävistystä sisältävä valmistus on yli kolminkertaistunut sen jälkeen, kun uusi sähköservokäyttöinen yhdistelmäkone otettiin käyttöön.
Yli 30 vuotta kokemusta ja kasvu jatkuu yhä
Lasercraft USA tuntee 30 vuoden kokemukseen ja uusimpaan tekniikkaan tukeutuvan viisiakselisen laserleikkauksen – vastikään hankittu, BeamDirector®-järjestelmällä varustettu LASERDYNE®
Laser Genius: fiksu hankinta
Viimeisten viiden vuoden ajan R & M Manufacturing on ollut kiinnostavan haasteen edessä. Yritys on ollut vahvassa kasvussa, ja ennusteet tulevalle ovat vieläkin vahvemmat. Asiakkaita löytyy mm. sähkö- ja aurinkoenergia-alalta, ilmanpuhdistuksen alalta sekä LVI- ja rakennusalalta.