Yhtiö vastasi uhkaavaan haasteeseen tekemällä vaikeita päätöksiä, siirtämällä enemmän voimavaroja tuotantoon, sijoittamalla oikeisiin laitteisiin ja sitoutumalla kovaan työhön, jonka avulla se pysyi elossa ja alkoi jopa kukoistaa.

Elm Machining perustettiin 40 vuotta sitten Elmhurstissa lähellä Chicagoa. Tuohon aikaan Elm oli pääasiassa työkalu- ja muottiyritys, joka harjoitti metallin meistoa. Yritys laajeni ja kasvoi vuosien varrella, ja vuonna 2005 Elm Machining muutti toimitiloihinsa Eufaulaan, Alabamaan, kun sen suurin asiakas muutti samalle alueelle. ”Vuonna 2012 suuri asiakas ilmoitti, että se siirtää toimintansa Meksikoon eikä tarvitse enää meidän palvelujamme”, muistelee yrityksen pääjohtaja Scott Aimone. ”Tämä asiakas kattoi noin 98 % liiketoiminnastamme, ja ilmoitus oli melkoinen shokki, sillä olimme juuri voittaneet asiakkaan vuoden alihankkija -palkinnon. Olimme juuri täydentäneet suora- ja GAP-levytyökoneita laserilla ja särmäyspuristimella. Olimme uusia tekijöitä valmistuksen saralla. Mutta olimme myös yrityksenä aivan pohjamudissa. Tämän käännekohdan aikana meidän täytyi tehdä päätöksiä ja investointeja, jotta saatoimme viedä yritystä eteenpäin ja saisimme menetetyn liiketoiminnan takaisin.”

Aimone huomauttaa, että suurimman osan ajasta, jolloin hän lähetti asiakkaille tarjouksia, hän kilpaili toisen verstaan kanssa, jolla oli levytyökeskus, suurempi särmäyspuristin sekä nopeampi ja tehokkaampi laser. ”Päätimme, että tarvitsimme levytyökeskuksen, jotta saisimme kilpailuedun markkinoilla.”

SÄHKÖSERVOKÄYTTÖINEN LEVYTYÖKESKUS

Elm Machining vertaili useiden eri levytyökeskusvalmistajien tarjoamia ominaisuuksia ja etuja. Vuonna 2014 yritys hankki Prima Powerin E5x-kokoonpanon. Prima Powerin E5x tarjoaa sähköservokäyttöistä lävistystä joustavassa ja edullisessa paketissa. Se on suunniteltu käyttäjäystävälliseksi ja monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Prima Powerin koneenohjauksen ja käyttöliittymän ohjelmisto kosketusnäytössä varmistaa nopean asennuksen ja vaivattoman käytön. Kone pystyy käsittelemään 1 250 x 2 500 mm:n levyjä ilman otteenvaihtoa ja tekee osan nestauksesta tehokkaampaa ja taloudellisempaa.

Muita sähköservokäyttöisen levytyökeskuksen ominaisuuksia ovat:

  • Sähköservokäytön suuri tarkkuus tuottaa vähemmän metallijätettä, lisää tuotantoa ja tarjoaa erinomaiset muovaus- ja merkkausominaisuudet
  • Täysin ohjelmoitava lävistysnopeus sekä iskun ylä- ja alaraja
  • Ohjelmoitava kynsien asetus
  • Kestävä O-runkorakenne varmistaa työkalujen kohdistuksen ja kuluttaa lävistystyökaluja vähemmän
  • Kosketusnäyttö ja Tulus Lite -käyttöliittymä
  • Keskimääräinen virrankulutus 4 kW

”Katsoimme Prima Powerin lisäksi kilpailijoiden koneita”, Aimone sanoo, ”mutta niissä ei ollut yhtä paljon muokkaustoimintoja, jotka sopivat meidän tarpeisiimme. Prima Powerin levytyökeskuksen suurimmat myyntivaltit olivat monet indeksityökaluasemat, jotka vähensivät työkalustuksen kustannuksia merkittävästi. Ostimme levytyökeskuksen piristääksemme liiketoimintaamme ja siirtääksemme sille joitakin töitä toisilta koneilta. Kun kone oli asennettu, asiakkaamme alkoivat pyytää tarjouksia. Tämä oli suuri käännekohta yrityksellemme, kun kaikki se liiketoiminta alkoi kohdistua meihin. Prima Powerin levytyökeskus on kaksinkertaistanut liiketoimintamme. Se on tehnyt meistä myös kilpailukykyisempiä hinnoittelun ja toimitusaikojen suhteen.”

EP-1030-SÄRMÄYSPURISTIN

Elm Machinery osti Prima Powerin sähköservokäyttöisen eP-1030-särmäyspuristimen vuonna 2017. Prima Power on käyttänyt sähköservokäyttöjärjestelmää eP-sarjan särmäyspuristimissa. Se on nopea, tarkka ja ei-hydraulinen taivutusratkaisu. Innovatiivisessa konekonseptissa yhdistyvät tuottavuus, tarkkuus, joustavuus ja luotettavuus ympäristötekijöitä unohtamatta. Kutsumme tätä konseptia nimellä Green Means®. Tämän konseptin mukaisesti tarjoamme tuotteita, jotka ovat sekä kestävän kehityksen mukaisia että tehokkaita ja tuottavia. Se tarkoittaa myös monipuolisempia tuotantomahdollisuuksia, pienempää virrankulutusta ja vähäisempää huoltotarvetta, eikä öljyä tarvitse hankkia tai käsitellä lainkaan. Lisäksi helppo ohjelmointi ja erinomainen tarkkuus auttavat vähentämään jätteen syntymistä. Lopputuloksena syntyy kyky muodostaa korkealaatuisia ohutlevykappaleita pienemmillä kustannuksilla.

Käyttäjäystävällinen käyttöliittymä 17 tuuman kosketusnäytössä parantaa tietojen syöttönopeuksia ja lyhentää ohjelmointiaikoja merkittävästi. Graafinen 2D-ohjelmointi käsittää taivutuksen automaattisen jaksotuksen ja auttaa ensikertalaisiakin työskentelemään tuottavasti.

AUTOPOL-OFFLINE-OHJELMOINTI

AutoPOL on helppokäyttöinen ja tehokas työkalu kaikkien Prima-Power eP -sarjan puristimien offline-ohjelmointiin. Hienostunut taivutuksen simulointi mahdollistaa lyhyemmät asennusajat ja varmistaa, että taivutustehtävä voidaan suorittaa. AutoPOLin suunnittelijaohjelmalla voidaan luoda 3D-malleja tai ne voidaan tuoda 2D- ja 3D-muodossa käytännössä kaikista CAD-ohjelmista. 

”eP-1030:n lisäksi meillä on myös vanhempi hydraulinen särmäyspuristin”, Aimone kertoo. ”Syy eP-1030:n hankintaan oli kaikki se ylimääräinen liiketoiminta, joka syntyi levytyökeskuksen myötä. Paras eP-1030:n ominaisuus on minusta sähköservokäyttö. Pidän myös AutoPOL-ohjelmasta. Se on yksi parhaista muovausohjelmistoista, joita olen koskaan käyttänyt. Lisäksi käyttöliittymästä tulee iso plussa. Sitä on erittäin helppo käyttää, lukea ja säätää. eP-1030 on laajentanut mahdollisuuksiamme muovata suurempia kappaleita, ja se on parantanut tarkkuuttamme ja laatuamme.”

ERITTÄIN HYÖDYLLINEN YHDISTELMÄ

 ”Prima Powerin sähköservokäyttöinen levytyökeskus antoi sysäyksen tuotannon kasvullemme”, Aimone jatkaa. ”Ennen E5x-laitetta liiketoimintamme koostui 98-prosenttisesti valaistuksesta. Kone avasi meille ovia useille uusille teollisuudenaloille, kuten rakennusteollisuus, teollisuusilmakompressorit, elektroniikka ja lämmönsiirto. E5x teki meistä myös kilpailukykyisempiä nykyisellä markkina-alueella. Kasvoimme merkittävästi Prima Powerin levytyökeskuksen ansiosta. Meillä oli vuosina 2005–2017 käytössä 1 860 neliömetrin laitos. Vuonna 2017 muutimme nykyiseen sijaintiimme, 3 715 neliömetrin tiloihin. Näin nopeasti meidän täytyi muuttaa suurempiin tiloihin ja näin nopeasti selvisimme menetetystä asiakkaasta. Lisäsimme vuonna 2018 toisen vuoron, jotta pystyimme vastaamaan kysyntään.”

EI COVID-19:N AIHEUTTAMAA HIDASTUMISTA

”Olemme olleet erittäin onnekkaassa asemassa, kun COVID-19 ei ole vaikuttanut liiketoimintaamme”, Aimone kertoo. ”Itse asiassa liiketoiminta on kasvanut. Meillä on erittäin hyvä yhdistelmä asiakkaita sekä teollisuudessa että yksityisellä puolella. Tämä kaikki oli erittäin outoa tänä vuonna, koska meillä on yleensä kiireinen kausi molempien asiakastyyppien kanssa. Saimme asiakkailtamme kirjeitä, joissa kerrottiin, että olemme välttämätön osa heidän liiketoimintaansa, ja myös heitä pidettiin välttämättömänä liiketoimintana. Eufaula on pieni kaupunki, eikä COVID-19 oikeastaan vaikuttanut meihin yhtä rajusti kuin toisiin kaupunkeihin ja osavaltioihin.”  

HIENO KUMPPANUUS

”Kun hankimme Prima Powerin laitteita, myyntimme kasvoi 50 %”, Aimone paljastaa. ”Seuraavana vuonna myynti kasvoi toiset 50 %. Tänä päivänä toimimme lähes täydellä kapasiteetilla kahdessa vuorossa E5x-koneella ja eP-särmäyspuristimella. Vuosina 2018–2019 kasvumme oli 20 %. Vuosina 2019–2020 olimme 13 %:n kasvussa. Saamme enemmän pyyntöjä asiakkailta kuin pystymme toteuttamaan. Siksi harkitsemme uuden laserin ja särmäyspuristimen hankintaa lähitulevaisuudessa. 

”Prima Powerin koneet ovat auttaneet liiketoimintaamme”, Aimone sanoo. ”Ne olivat isoja hankintoja yrityksellemme aikana, jolloin olimme pohjalla, ja tämä merkittävä käänne auttoi meitä saavuttamaan kilpailuetua. Emme olisi voineet kasvattaa liiketoimintaamme yhtä paljon ilman Prima Powerin koneita. Prima Powerin levytyökeskus maksoi itsensä takaisin kahdessa vuodessa. eP-1030:n takaisinmaksuaika oli alle vuosi.”

Emme olisi voineet kasvattaa liiketoimintaamme yhtä paljon ilman Prima Powerin koneita. Prima Powerin levytyökeskus maksoi itsensä takaisin kahdessa vuodessa. eP-1030:n takaisinmaksuaika oli alle vuosi.

Scott Aimone
Puheenjohtaja

Etsitkö vastaavaa ratkaisua yrityksellesi? Löydä se täältä